Miksi pakottaminen käsitetään vielä nykyäänkin normaaliksi ja hyväksytään pieneläinten hoitotoimissa? 

Paljon on ollut juttua kanien kynsienleikkuusta, harjauksesta ja syliin opetuksesta monissa tälle herttaiselle, mutta erittäin vaativalle lemmikille, omistetuissa ryhmissä.

Valitettavasti mihin siellä törmää useinkin neuvona, on varmat otteet ja sylissä pito kunnes lakkaa rimpuilemasta...paljolti suositaan siis negatiivista vahvistamista. Palkintona toimii otteen höllääminen tai pois päästäminen. 

Kun tätä mietitään eläinyksilön kannalta,niin onko kokemus positiivinen vai negatiivinen?  

Varmat otteet ovat hyväksi ja ehdottomasti tarpeelliset eläimiä käsiteltäessä, mutta ei itsessään riitä luomaan positiivista kuvaa eläimelle. Tähän voin jo ottaa esimerkin eläintarhamaailmasta, jossa olen joutunut käsittelemään useitakin eri eläinlajeja pakottaen, koska yllättäviä tilanteita tulee eteen kaikesta kouluttamisesta huolimatta. Vaikka eläin lopettaakin rimpuilun varmoissa otteissa, niin voin taata etteivät nämä yksilöt rauhallisia tai rentoja olleet.  

Kun jo mietitään kanien ja monien muidenkin saaliseläinten selviytymiskeinoja ääritilanteissa peto-saaliskonflikteissa, niin rimpuilun lopettaminen on yksi näistä. Tämä saattaa aiheuttaa pedon otteen hölläämisen, jonka aikana saaliseläin pääsee karkuun. 

Kun verrataan tätä peto-saaliskonfliktia suositeltuun tapaan totuttaa kynsienleikkuuseen, niin onko siinä paljon eroa kanin silmissä?

Kanit voivat viedä selviytymismallin jopa ääripäähän lamaantuen täysin ja tätä transsiinlaittoa käytettiinkin ennen paljon hoitotoimenpiteissä hyväksi sekoittaen äärimmäinen stressitila rentoutumiseen. 

Vaikka transsinlaiton haitoista ollaan jo tehty paljon valistustyötä, niin silti vieläkin jotkut suosivat tätä tapaa, mutta onneksi on harvinaista.

 Yhteistä näissä molemmissa on kuitenkin selvä side peto-saaliskonfliktiin...Onko eläin siis oikeasti rauhallinen vai esittääkö vain vai onko luovuttanut? 

Henkisen hyvinvoinnin huomioonottaminen parantaa elämänlaatua

Eläimen hyvinvoinnin kannalta on erittäin merkittävää, miten yksilö kokee etenkin useammin toistuvat hoitotoimet ja kuinka paljon kontrollia sillä on omaan elämäänsä ja elinympäristöönsä. 

Eläinten tunteet ovat kiistelty aihe ja paljon tutkimusta vielä tarvitaan, jotta ymmärrämme paremmin muita lajeja, mutta jo nyt tiedämme tarpeeksi voidaksemme tunteet huomioonottaen parantaa yksilön hyvinvointia.

Pelon välttäminen kuuluu jo perus/minimi hyvinvointiin, joka mainitaan niin kutsutussa Five Freedoms: "Vapaus pelosta ja ahdistuneisuudesta suunnittelemalla elinolot ja hoito välttämään henkistä kärsimystä." 

Toteutuuko tämä "vapaus pelosta ja ahdistuneisuudesta" monissakaan pieneläinten hoitotoimissa, esimerkiksi näissä jotka mainitsin ylempänä?

Pelon vaikutukset elämänlaatuun

On totta, että luonnossa eläimet kohtaavat pelkoa aiheuttavia "pakene tai taistele"-tilanteita osana elämää ja kykenevät kestämään tämän lyhytkestoisen pelon ilman sen muuttumista pitkäkestoiseksi stressiksi.

Oikein käytettyinä tälläisiä tilanteita voidaan jopa kehitellä hoidokeille virikkeellistämismielessä, mutta tässä on erittäin tärkeää tietää mitä tekee, joten se on ammattilaisten hommaa.

Tärkeätä on kuitenkin ymmärtää että eläimet hoidossamme elävät parhaista yrityksistämme huolimattakin ympäristössä, joka on enemmän tai vähemmän meitä ihmisiä varten suunniteltu ja kohtaavat täten tilanteita jotka ovat ahdistavia, pelottavia ja jopa stressaavia.

Kohtaamiset hoitajan tai perheenjäsenen kanssa ei kuuluisi lukeutua näihin pelkoa aiheuttaviin asioihin vaan pitäisi olla positiivinen, luottamukseen perustuva suhde.

Jos eläin yhdistää hoitajansa tai perheenjäsenet pelkoon, niin nämä päivittäiset kohtaamiset voivat pahimmillaan muodostua pitkäkestoiseksi stressiksi, joka saattaa vaikuttaa jopa eläimen fyysiseen kuntoon.

Mutta vähintäänkin pakottamisesta johtuva pelko hoitajaa kohtaan huonontaa suhdetta hoidokkiin ja vähentää luottamusta...suhteesta tulee ristiriitainen ja arvaamaton.

Hyvä suhde eläimeen auttaa fyysisen kunnon tarkkailussakin

Etenkin saaliseläimet ovat uskomattoman hyviä peittelemään huonoa kuntoa sairastuessaan ja monesti, kun huomaamme eläimen olevan kipeä onkin jo todella kiire eläinlääkäriin ellei jopa liian myöhäistä.

Jos eläin tuntee olonsa turvalliseksi hoitajan tai perheenjäsenen läheisyydessä, niin se ei koe yhtä isoa tarvetta peitellä sairastumistaan, jolloin asiaan pystytään mahdollisesti puuttumaan ajoissa. Moni on varmaan kokenut tilanteen, jossa sairas eläin yllättäen "piristyy" eläinlääkärille mentäessä/ eläinlääkärin nähdessään tai vain tuntemattoman tullessa arvioimaan tilannetta.

Tietenkin hyvä suhde hoidokkiin auttaa myös tunnistamaan ne todella pienet muutokset käyttäytymisessä, jotka saattavat olla sairastumisesta johtuvia.

Joten luottamuksen ja hyvän suhteen eteen kannattaa tehdä töitä ja siihen panostaa jo monestakin eri syystä. 

Miksi siis pakottaminen hyväksytään ja siihen jopa neuvotaan

Miten vielä nykyaikana voimme pitää hyväksyttävänä, että emme kunnioita eläimen pelkotilaa ja valitse toista tapaa lähestyä edes perushoitotoimenpiteitä, vaikka on olemassa eläimen kannalta parempiakin tapoja kuin pakottaminen?

Onko kyse siitä että pistämme itsekkäästi helppouden ja ehkä nopeudenkin eläimen hyvinvoinnin edelle? Menemme sieltä mistä aita on matalin, koska isompina meille on suhteellisen helppoa pakottaa pienempi tahtoomme, mutta tekisitkö samaa mastiffin kanssa? Ja olisiko tämäkään oikein?

Onko syynä laiskuus, osaamisen puute vai kenties tietämättömyys vai jopa empatian puute? 

Onko kyse totutuista tavoista, joista on hankala päästää irti tai edes kyseenalaistaa monien vuosien kokemuksen jälkeen? Tämähän tarkoittaisi astumista ulos omalta mukavuusalueelta, oppimaan jotain uutta ja myöntämään, että ehkä ei olekaan tehnyt kaikkea parhaalla mahdollisella tavalla.

Vai voiko ylpeys olla kehityksen tiellä?

Tulee ymmärtää että ketään ei missään nimessä voi tietää kaikkea ja opimme kokoajan lisää muista eläinlajeista. Tarvitsemme toisia samanhenkisiä pysyäksemme mukana kehityksessa ja jokainen meistä tekee virheitä. Viisas myöntää virheensä ja oppii niistä eikä suinkaan kynsin ja hampain taistele kehitystä vastaan..joskaan kaikkea ei kannata purematta niellä.

Hankalinta tällä alalla onkin saada ihmiset muuttamaan tapojaan, muut lajit ovat suhteellisen helppoja kouluttaa.

Vaihtoehto on olemassa

Itse haluaisin nähdä myös pieneläinten hoidossa enemmän kouluttamista ilman pelkoa ja pakotusta, saaden eläin haluamaan tehdä kuten pyydämme sen sijaan että pakotamme yksilön hyväksymään mitä me haluamme sille tehdä...Tässä on selvä ero yksilön kannalta.

Vaikka monesta kontrollin luovuttaminen eläimelle tuntuu nurinkuriselle, niin tämä toimii uskomattoman hyvin ja metodia tukee nyky-ymmärryksemme eläinten käyttäytymisestä, oppimisesta ja hyvinvoinnista. 

Kyse on pitkälti kommunikoinnista ja oikein toteutettuna hoitotoimista voi tulla jopa hauskoja yhteishetkiä, jotka syventävät suhdettasi hoidokkiin etäännyttämisen sijaan.. 

 Kouluttajan tehtäväksi jää taito tehdä osallistumisesta mielekästä ja kannattavaa eläimelle, täytyy ymmärtää mitä yksilö haluaa eniten juuri sillä hetkellä käyttäen tätä palkintona.

Tämä ajatusmaailma ollaan jo omaksuttu aika hyvin koirien suhteen, joskin parantamista on, mutta tuntuu unohtuvan monilla muilla lajeilla. 

Eikö olisi aika jättää tahtojen taistelut hamaan menneisyyteen ja antaa omalle rakkaalle hoidokille jotain parempaa?

Mitäpä jos vaihdettaisiin rimpuilevan, raapivan ja jopa paniikissa purevan pupun harjaus ja kynsienleikkuu siihen, että jo harjan nähdessään pupu innostuu?

Jospa häkissä jahtaamisen ja kouralla nostamisen sijasta kouluttaisimme luoksetulon jyrsijöille ja opettaisimme ne pyytäessä tulemaan kädellemme tai vaikka johonkin putkeen, jossa ne siirtäisimme tarvittaessa muualle?

Ymmärrän tietenkin, että tilanteita tulee joissa on vain pakko toimia, ihan yksilön hyvinvoinninkin kannalta, mutta moni asia tiedetään tulevaksi eteen jossain vaiheessa elämää ja nämä on suhteellisen helppoja kouluttamalla tehdä helpommiksi eläimelle.

Eläimiä ymmärtävän ammattilaisen neuvoilla tämä on kaikki tehtävissä ja voin taata että muutos lemmikissä on kaiken tähän kuluvan ajan ja "vaivan" arvoista.

"Our quality of work is their quality of life"

Ihan vaan ajattelin tehdä tälläisen ystävällismielisen mielipidekirjoituksen pieneläinten hyvinvointia ajatellen ja jospa kaikki alettaisiin miettimään missä voitaisiin ehkä helpottaa pienten ystäviemme ja perheenjäsentemme eloa. Meillä jokaisella on varmasti asioita joita voisimme parantaa ja tapojamme miettiä uusiksi. 😊