Eroahdistus ei ole vain koirien ongelma
Nykyään ollaan jo suhteellisen valveutuneita koirilla esiintyvästä eroahdistuksesta, joskus jopa liian paljon niputetaan tämän diagnoosin alle, vaikka kyse voi olla muustakin.
Kuitenkin joskus jopa koirilla eroahdistus ja yksinoloon liittyvät ongelmat saattavat jäädä huomaamatta omistajalta, johtuen ehkä siitä, ettei yksilö välttämättä jätä todistusaineistoa, kuten revittyjä sohvia tai metelistä suivaantuneita naapureita.
Oireet voivat olla koirillakin erittäin huomaamattomia ja vähemmän tunnettuja, joten omistajan on hankala niitä edes yhdistää ahdistukseen. Tämä ongelma kasvaa entisestään, kun puhutaan muista pienemmistä ja (meidän silmissämme) vähäeleisemmistä lajeista.
Eroon liittyviä ongelmia, kuten eroahdistus tunnustetaan kissoillakin, mutta valitettavasti tämä ei ole yhtä hyvin kansan tiedossa kuin koirien tapauksessa. Monesti tälle ajatukselle jopa naureskellaan epäuskoisen huvittuneena.
Kuitenkin ongelma on todellinen ja jos siihen ei asianmukaisesti puututa oireet voivat pahentuakin tai/ja päivittäinen ahdistus voi johtaa jopa krooniseen stressiin, joka saattaa tuoda mukanaan lisää ongelmia ja voi pahimmillaan vaikuttaa fyysiseen terveyteenkin.

Eroon liittyvä käyttäytyminen (SRB) vai eroahdistus (SA)
Monia eroon liittyviä ongelmia kutsutaan kansan kielellä eroahdistukseksi.
Olisi kuitenkin hyvä ymmärtää, ettei varsinainen eroahdistus (separation anxiety) välttämättä vaadi yksinoloa ja on itse asiassa vain yksi potentiaalinen syy ongelmiin, joita voi esiintyä eläimen jäädessä yksin.
Tästä johtuen nykyään puhutaankin yleisemmin eroon liittyvästä käyttäytymisestä (Separation related behaviour) ja hoidon kannalta onkin erittäin tärkeää tunnistaa todellinen syy käyttäytymiseen.
On eri hoitaa ahdistusta yksinjäämiseen kuin eroahdistusta tietystä henkilöstä, toisaaltahan syynä esimerkiksi paikkojen hajottamiseen voi olla myös tylsistyminenkin. Kaikista ensimmäisenä pitää kuitenkin poissulkea terveydelliset syyt, koska useat sairaudet voivat aiheuttaa samoja oireita kuin ahdistus tai fyysinen ongelma voi aiheuttaa stressiä/ahdistusta.
Eroahdistuksen oireita
Eroahdistusta ollaan tutkittu huomattavasti enemmän koirilla kuin kissoilla ja todennäköisesti jo tämänkin vuoksi oireita tunnetaan isompi kirjo kuten kuolaaminen, karkaamisyritykset, ravaaminen ympäriinsä/levottomuus, vetäytyneisyys, täriseminen, aggressiivinen käyttäytyminen/omistajan lähdön estäminen, itsensä vahingoittaminen, ympyrää pyöriminen ja muita pakonomaisia käyttäytymismalleja sekä pelokas elekieli.
Alle olen listannut joitain tunnettuja yhteisiä eroahdistuksen oireita koirilla ja kissoilla.
- Ääntely
- Vääriin paikkoihin pissaaminen/ulostaminen
- Liiallinen itsensä hoito
- Oksentelu
- Ripuli
- Ruokahalun väheneminen/syömättömyys
- Aktiivisuuden väheneminen
- Paikkojen hajottaminen
- Masennus
Tapaus Mimi
Jos mietin näitä koirien "omia" raportoituja oireita ja vertaan niitä tämän kirjoituksen muusaan, eli omaan vanhaan kissaneitiini, niin en voi olla huomaamatta yhtäläisyyksiä oireissa eikä tämä ole ihme sillä monet näistä ovat suht' yleisiä stressin oireita.
Mimillä esiintyy/esiintyi yksinollessaan listaamiani yhteisiä oireita, kuten yletön maukuminen eteisessä oven kiinni mennessä, ulko-oven eteen ulostaminen, minun kenkiini pissaaminen, syömättömyyttä sekä liiallista itsensä hoitoa.
Eroahdistuksen oireita
Eroahdistusta ollaan tutkittu huomattavasti enemmän koirilla kuin kissoilla ja todennäköisesti jo tämänkin vuoksi oireita tunnetaan isompi kirjo kuten kuolaaminen, karkaamisyritykset, ravaaminen ympäriinsä/levottomuus, vetäytyneisyys, täriseminen, aggressiivinen käyttäytyminen/omistajan lähdön estäminen, itsensä vahingoittaminen, ympyrää pyöriminen ja muita pakonomaisia käyttäytymismalleja sekä pelokas elekieli.
Alle olen listannut joitain tunnettuja yhteisiä eroahdistuksen oireita koirilla ja kissoilla.
- Ääntely
- Vääriin paikkoihin pissaaminen/ulostaminen
- Liiallinen itsensä hoito
- Oksentelu
- Ripuli
- Ruokahalun väheneminen/syömättömyys
- Aktiivisuuden väheneminen
- Paikkojen hajottaminen
- Masennus
Tämän lisäksi neiti alkoi oirehtimaan jo lähtövalmisteluja tehdessämme yrittäen joskus jopa estää poislähdön hyppäämällä selkään tai istumalla ulko-oven edessä, useimmiten Mimi kuitenkin vain alkoi erittäin levottoman ravaamisen ja perässä kulkemisen.
Nykyään olemme päässeet kovalla työllä, kärsivällisyydellä ja empatialla varsinaisen eroahdistuksen yli, mutta eroon liittyviä ongelmia silti vielä esiintyy ja toki se eroahdistuskin sielä taustalla on, mutta enään harvemmin se tulee esiin ainakaan yhtä voimakkaasti kuin ennen.
Jos poissaolo on pitkä (reilu 5 tuntia) ja ajoittuu Mimin aktiivisimpaan aikaan, eli iltaan, rikkoen samalla myös rutiinit on ahdistus pahimmillaan ja kaiken harjoittelunkin jälkeen tämä on meillä vielä ongelma, johon Mimi reagoi vahvasti, etenkin vatsallaan. Nykyään kylläkin enemmän esiintyy ummetusta kuin väärään paikkaan ulostamista ja pissat saattavat vieläkin tulla vessan ulkopuolelle, jos oikein ahdistaa.
Mistä eroahdistus johtuu
Syitä tähän ongelmaan on monia. Taipuvaisuus voi löytyä geeneistä, mutta sen voi myös laukaista esimerkiksi myöhemmällä iällä koettu tragedia, kuten perheen jäsenen kuolema tai kodin vaihto. Myös kasvatus vaikuttaa erosta johtuvien ongelmien kehittymiseen, joten ennaltaehkäisynä hyvä, kärsivällinen pohjatyö on tarpeen tässäkin asiassa.
